Crustober-muistoja
03.11.2008 | 15:16, Otso
Rankka kaksipäiväinen takana... Perjantaina ajeltiin iltapäivästä Luulajaan, Oulua riepotellut lumimyräkkäkin loppui sopivasti ennen Kemiä ja loppumatka ajeltiinkin hyvissä keleissä ja mutta ahtaissa oloissa. Luulajassa jouduttiin keikkapaikan vieressä olleen MC-klubin bileiden vuoksi (?) poliisiratsiaan mutta eihän meillä esimerkkikansalaisilla ollut aihetta paniikkiin. Kuskimme Harri puhalsi iloisena nollat ja matka jatkui viimeiset parisataa metriä keikkapaikan pihaan.
Keikkapaikka oli vähän nuorisotilan tyylinen rakennus jossa oli kelpo lava. Majoitus meillä oli samaisen paikan lattialla. Meille tarjottua loistavaa sapuskaa naamaan, ja soittojärjestyksen arpominen toi Tunelle illan toisen bändin paikan. Keikka meni soitannollisesti ihan mainiosti ja meininkiä oli vissiin jollakin yleisönkin puolella. Illan muut bänditkin vetivät hienosti ja nukkumahommia alettiin miettiä kolmen aikaan yöllä. Muutamat paikalla olleet eivät tosin alkaneet nukkua koko yönä, mikä häiritsi (=esti sen kokonaan) nukkumistamme musiikin ja yleisen ölinän muodossa. Mutta sitä se joskus on näillä reissuilla.
Aamulla noustiin suht aikaisin, sillä Oulussa piti olla hyvissä ajoin laittelemassa paikkoja kuntoon. Ajomatka meni väsyneissä merkeissä ymmärrettävistä syistä johtuen. Haaparannassa pysähdyttiin nautiskelemassa skruvmålit ja Oulussa oltiin kolmen paikkeilla.
Myös Oulussa soittojärjestys arvottiin, ja Tunen kohtaloksi tuli soittaa kolmantena. Väkeä oli ihan mukavasti (johtuen varmaan osin siitä, että paikalla oli 10 bändiä soittamassa) ja meininki oli ainakin itselläni jopa Luulajan keikkaa parempi. Teekkaritalolla on aina hyvä meininki! Keikan jälkeen sitten hyvät tortillat naamariin kera parin rentouttavan oluen. Itse poistuin nukkumahommiin jo yhdentoista aikaan, mutta ilta Teekkaritalolla taisi jatkua myöhään... Paikalle jääneet voivat varmaan kertoa enemmän loppuillasta.
Kiitos Crustoberfestivaalin järkkääjille ja muille bändeille, jotka olivat kaikkinensa kovin viihdyttäviä.